SAK ja sen liitot lahjoittivat Tampereen yliopistolliselle sairaalalle suojavarusteiden ja laitteiden hankintaan

30/04/2020

SAK ja sen liitot tekivät lahjoituksen suojavarusteiden ja laitteiden hankintaan

SAK ja sen jäsenliitot kantavat huolta suomalaisten toimeentulosta ja jaksamisesta, mutta myös terveydenhuollon kestävyydestä ja työn turvallisuudesta koronakriisin keskellä. SAK on osoittanut 12 sairaanhoitopiirille yhteensä 230 000 euron lahjoituksen. Jäsenavun lisäksi SAK liittoineen halusi tehdä jotain konkreettista. ”Päätimme, että teemme rahallisen lahjoituksen sairaaloihin. Avun tarvitsija voi olla kuka tahansa meistä, ja toisaalta haluamme auttaa ammattilaisia tekemään parhaansa jokaisen eteen”, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta selvittää taustaa.

”Varsinkin suojavarusteet ovat työsuojelunäkökulmasta erittäin tärkeitä, ja siksi olemme iloisia, että voimme olla tässä avuksi”, SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola kertoo.

Tays tukisäätiön asiamies Heikki Oksa kiittää SAK:ta lahjoituksesta, jolla voidaan hankkia koronainfektiopotilaiden hoidossa tarvittavia suojavarusteita Tampereen yliopistollisen sairaalan käyttöön. Lahjoituksen avulla voidaan parantaa suojavarusteiden riittävyyttä koronapotilaiden hoidossa.

Lahjoituksessa ovat mukana: Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Paperiliitto, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Rautatiealan Unioni RAU, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Suomen Merimies-Unioni SMU, Suomen Muusikkojen Liitto, Sähköliitto ja Teollisuusliitto.