Taide­kokoelma

Taidekokoelman tarkoitus on parantaa asiakkaiden, asukkaiden, potilaiden ja työntekijöiden viihtyvyyttä ja mahdollistaa laadukkaan taiteen tuomat kulttuurisen hyvinvoinnin vaikutukset koko Pirkanmaan hyvinvointialueelle - myös niille, jotka eivät muutoin voi nauttia korkealaatuisesta taiteesta esimerkiksi pitkien hoitojaksojen vuoksi.

Tays tukisäätiön taidekokoelma

Tays tukisäätiön taidekokoelma on kasvanut jo 1900-luvun alusta lähtien. Kyseessä ei ole museokokoelma, eikä se siten ole karttunutkaan museaalisten käytäntöjen mukaisesti: teoksia on hankittu ennen kaikkea hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tärkeimpänä tavoitteenaan. Näin ollen kokoelma on monipuolinen ja yllättävä.

Kenties ihmisille tutuinta hyvinvointialueen taidetta ovat ikonisiksi muodostuneet julkiset teokset, kuten päärakennuksen edustalla kohoava Eila Hiltusen Elämän liekki (1972) ja pääaulassa välkehtivä Kirsi Kaulasen Elämänlähde (2019), jotka toivottavat vieraan tervetulleeksi Taysiin. Nämä teokset ovat niin ihmisten mielissä, kuin käytännössäkin tiivis osa sairaalan rakennettua ympäristöä.

Toimipisteet kätkevät sisäänsä lisäksi myös mittavan kokoelman muita taideaarteita, joita on sijoitettuna niin odotusauloihin, käytäville, kuin potilaiden ja henkilökunnan huoneisiinkin. 1500 teoksen kokoelmasta löytyy vaikuttavia esimerkkejä pirkanmaalaisesta taidegrafiikasta, sotien jälkeisestä modernismista ja kansainvälisestikin tunnustettuja nykytaiteen helmiä, kattaen koko viime vuosisadan aina nykypäivään asti.

Ylöspäin kohoavia liekkejä muistuttava pronssiveistos. Eila Hiltunen, Elämän liekki, 1972, pronssi

ROP-taiteilijaryhmän Elämänpuuta kuvaava teos

Tays tukisäätiön taidetoimikunta

Vuoden 2023 alussa taidekokoelma siirtyi Tays tukisäätiön omistukseen, ja siten myös siitä huolehtivan toimikunnan nimi muuttuu Tays tukisäätiön taidetoimikunnaksi. Hallinnollinen muutos mahdollistaa toiminnan kehittämisen ja uudistumisen, joita taidetoimikunta ja kokoelma tarvitsevat.

Taidetoimikunta


Taidestrategia

Taidestrategian tavoitteissa on huolehtia taiteen tuoman terveyden ja hyvinvoinnin saavutettavuudesta koko Pirkanmaan hyvinvointialueella, varmistaa taidekokoelman arvon ja arvostuksen säilyminen ja turvata sen tulevaisuus varainhankinnalla ja tehokkaammalla viestinnällä. Upea taidekokoelma ansaitsee tulla nähdyksi, samoin kuin jokainen ansaitsee mahdollisuuden päästä siitä nauttimaan.

Taidestrategia

Kerttu Horilan veistos, jossa klovni ja prinsessa istuvat selät vastakkain. Prinsessalla on sylissään selällään makaava valkea kissa.

Kokoelman ylläpito

Tays tukisäätiön taidetoimikunnan keskeisin tehtävä on aina perustamisestaan lähtien ollut taidekokoelman kartuttaminen ja huolenpito. Varmistaakseen, että taidetoimikunta voi toteuttaa tehtäväänsä parhaalla mahdollisella tavalla ja kokoelmanhallinnan näkökohdat huomioiden, toimikunta hankkii vuosittain taidetta omaehtoisesti, esimerkiksi galleria- ja näyttelyvierailuin.

Kokoelman ylläpito