Taide­strategia

“ Taide antaa tilaa ajatuksille, virkistää, tuottaa iloa ja hyvää mieltä. ”

Taidestrategia 2024–2030

Taidestrategian tavoitteissa on huolehtia taiteen tuoman terveyden ja hyvinvoinnin saavutettavuudesta koko Pirkanmaan hyvinvointialueella, varmistaa taidekokoelman arvon ja arvostuksen säilyminen ja turvata sen tulevaisuus varainhankinnalla ja tehokkaammalla viestinnällä. Upea taidekokoelma ansaitsee tulla nähdyksi, samoin kuin jokainen ansaitsee mahdollisuuden päästä siitä nauttimaan.

Taidestrategia PDF

D-rakennuksen aulaan toteutetun Teija-Tuulia Aholan Virtaus-teoksen pienet, metallinhohtoiset pallot laskeutuvat alas tummaa seinää, muistuttaen putoavia vesipisaroita
Evergreen-öljymaalauksessa on villiintynyt suo- tai metsämaisema, jossa on pieni puro, pusikoita ja puu. Taivas on vaaleansininen, ja teoksessa maiseman päälle on levitetty maalia joka tekee teoksesta kellastuneen näköisen. Teos muistuttaa vanhaa patinoitunutta maalausta.

Missio

Tuomme taiteella Pirkanmaalle terveyttä ja hyvinvointia

Taide on osoittautunut merkittäväksi tekijäksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, kuten viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet. Tays tukisäätiön taidetoimikunta työskentelee Tays tuki­säätiön sääntöjen alaisena, tehden tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa. Taidetoimikunta sitoutuu omassa toiminnassaan edistämään yhteisiä tavoitteita kulttuurihyvinvoinnin lisäämisessä.


Arvot

Ihmisläheisyys

Sitoudumme tukemaan ja edistämään ihmisten hyvinvointia kaikessa toiminnassamme. Työskentelyämme ohjaa osallistaminen ja halu yhteistyöhön – niin toistemme, kumppaniemme kuin hyvinvointialueen asukkaidenkin kanssa. Työmme tulos edistää taiteen saavutettavuutta kaikkialla vaikuttavuutemme piirissä.

Arvostus

Arvostamme kaikkia taiteen muotoja, taiteilijoita ja yleisöämme. Arvostamme taiteen ja taiteilijoiden merkitystä sivistykselle ja hyvinvoinnille, ja kohtelemme teoksia sen mukaisesti. Jokainen Pirkanmaan hyvinvointialueen asukas, asiakas, potilas ja työntekijä on meille arvokas ja ansaitsee mahdollisuuden nauttia taiteesta.

Vastuullisuus

Sitoudumme kestävään ja eettiseen toimintaan kaikilla tasoilla. Teoshankinnoissa ja sijoitteluissa kannamme vastuun niin teosten turvallisuudesta kuin niiden sopivuudesta hyvinvointialueen tiloihin. Huolehdimme kokoelman taiteen säilyttämisestä sekä nykyisille että tuleville sukupolville.

Kristiina Uusitalon Imprint of the heart teoksessa on näkymä auringonlaskuisesta järvimaisemasta, jonka rikkoo kullanhohtoinen maali keskellä kuvaa.

Sam Vannin grafiikkateoksessa erilaiset viivat ja geometriset muodot on ryhmitelty pystysuuntaisesti. Teoksessa on kirkkaat värit ja kontrasteja niin viivojen, muotojen kuin värienkin kesken.

Visio 2030

Elävä, omaleimainen ja arvokas taidekokoelma

Taidekokoelma elää ja seuraa ajan virtaa. Kokoelman avulla luomme mahdollisuuksia taiteen ja yleisön kohtaamisille ja taide-elämyksille. Samalla lisäämme tietoa ja ymmärrystä taiteesta. Teoksista huolehditaan hyvin koko niiden elinkaaren ajan. Kokoelmapolitiikkamme on vakiintunut ja tiedämme millaisia hankintoja teemme ja miksi.

Taidekokoelma kuuluu ja näkyy kaikille. Taidekokoelman erityisyys tunnetaan ja tunnustetaan, ja se on kaikkien pirkanmaalaisten saavutettavissa. Taiteen tuomasta ilosta ja viihtyisyydestä voidaan nauttia niin Pirkanmaan hyvinvointialueen toimipisteissä kuin digitaalisestikin.

Taidetoimikunnan talous on vakaalla pohjalla. Taidetoimikunnalla on tarvittavat resurssit kokoelman hyvään hoitoon ja monipuoliseen käyttöön. Taidetoimikunta järjestää aktiivisesti taiteeseen liittyvää toimintaa yhteistyössä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa.


Strategiset tavoitteet

1. Hyvinvointia taiteesta kaikille

Hankimme taidetta, joka tuo terveyttä ja hyvinvointia Pirkanmaalle. Strategiakaudella panostamme erityisesti saavutettavuuteen, valjastamalla digitaaliset ympäristöt avuksemme teosten esittelyssä ja huolehtimalla esillä olevan taiteen teostiedoista.

Taidekokoelmasta voidaan tulevaisuudessa nauttia esimerkiksi verkkonäyttelyissä, ja teosten takana olevat tarinat ja taiteilijat saavat oman estradinsa esimerkiksi teostietoihin lisättävien QR-koodien kautta.

Kokoelma pääsee oikeuksiinsa myös sisältönsä puolesta, jolloin taide on sijoiteltu sekä teosten sisällön että paikan hengen mukaisesti hyvinvointialueen toimipisteisiin, taidekokemusta tukien. Tahdomme järjestää pirkanmaalaisille taidekokemuksia myös erilaisten tapahtumien, kuten esimerkiksi näyttelyiden, taidekävelyjen ja työpajojen muodossa.

2. Arvokas ja arvostettu taidekokoelma

Taidekokoelma on mittava, pitäen sisällään yli 1500 teosta. Strategiakaudella haluamme vakiinnuttaa kokoelman kartuttamiseen ja hoitoon liittyvät käytänteet ja siten varmistaa kokoelman säilymisen sen arvon mukaisesti.

Haluamme taata kokoelman laadun noudattamalla hankinnassa kokoelman tarkoitukseen sopivia kriteereitä. Varmistamme, että tulevaisuudessa kokoelman teokset säilytetään ja ripustetaan teosturvallisuutta noudattaen, eivätkä teokset altistu esillä ollessaan vaurioille. Teosten huoltoon ja konservointiin luodaan yhtenäisempi toimintatapa niin, että pitkään esillä olleet ja korjausta vaativat teokset tarkastetaan säännöllisesti siirtojen yhteydessä.

Kokoelman profiili ja sen taiteelliset kärjet tulee terävöittää ja nostaa paremmin esiin, esimerkiksi inventoimalla ja taideteosten ryhmittelyillä, mikä mahdollistaa kokoelman monipuolisemman käytön ja myös taiteellisen arvon nousun. Pidämme huolen, että tulevaisuudessa käytössämme on kaikki tarvittava ja ajantasainen tieto teoksista, mikä ohjaa myös kokoelman käyttöä ja siihen liittyvää päätöksentekoa.

3. Elinvoimainen kokoelma, joka kutsuu kaikkia

Vahvistamme yhteistyötä Pirkanmaan hyvinvointialueen ja sen kulttuuritoimijoiden kanssa, mikä edistää verkostomme kasvua ja mahdollistaa laajemman vaikutuksen taidealan toimijoiden keskuudessa. Toteutamme viestinnällisiä tavoitteita, kuten kokoelman esiin nostamista, uusien hankintojen tiedottamista, sekä mahdollisesti uutiskirjeiden ja sosiaalisen median käyttöönottoa.

Tavoitteena on lisätä tietoisuutta taidetoimikunnasta ja kokoelmasta, sekä luoda vuorovaikutteinen ja osallistava viestintäkanava yleisölle. Varmistamme, että tieto toimikunnastamme ja kokoelmasta on helposti löydettävissä verkossa, mikä parantaa saavutettavuutta ja lisää toimintaan liittyvää kiinnostusta. Tehostamme varainhankintaa muun muassa vahvistamalla lahjoittajien sitoutumista ja houkuttelemalla uusia tahoja mukaan tukemaan toimintaamme. Tavoitteena on varmistaa resurssien riittävyys ja kestävyys toiminnan jatkuvuuden ja elinvoimaisen taidekokoelman takaamiseksi.