Anna elämälle arvo

Jokaisella on oikeus osallistua – kehitysvammasta huolimatta

01/09/2017

Kehitysvammahuollon tukikeskus järjestää asiakkailleen monenlaista virkistystoimintaa luontoretkistä sirkusesityksiin ja teatterikäynneistä yhteisiin liikuntaharrastuksiin. Lahjoitukset tuovat merkittävän lisän toimintaan.

– Hieno, mahtava esitys. Taiteellinen juttu! Upeita voltteja ja temppuja. Haluan uudestaan sirkusesitykseen.

– Yksipyöräinen oli mahtava juttu. Miesten temput olivat hienoja, ja naisetkin oli kyllä hyviä.

Näin kiittäviä kommentteja sai Sorin Sirkuksen esitys, joka järjestettiin kesäkuussa Nokian Pitkäniemessä, Tays kehitysvammahuollon tukikeskuksen liikuntasalissa.

Vauhdikas esitys sisälsi niin akrobatiaa, jongleerausta, tasapainoilua kuin tanssiakin. Riemukas päivä huipentui hattaratarjoiluun – aivan kuin oikeassa sirkuksessa.

Sorin sirkuksen taiteilijoita
Sorin sirkus esiintyi kesäkuussa kehitysvammahuollon tukikeskuksen asiakkaille. ”Yksipyöräinen oli mahtava juttu!” (Kuva: Paula Eeva)

Sirkusesitys on yksi esimerkki kehitysvammaisten virkistystoiminnasta, jota tuetaan lahjoitusvaroin. Osastonhoitaja Jyrki Boreniuksen mukaan toiminnalla on asiakkaille erittäin suuri merkitys.

– Tavoitteena on, että kehitysvammaisilla olisi samat mahdollisuudet osallistua normaaliin yhteiskuntaan kuin kaikilla muillakin. Virkistystoiminnan avulla meidän asiakkaamme pääsevät kokemaan samoja asioita ja elämyksiä kuin muutkin ihmiset, hän korostaa.

Asiakkaille järjestetään esimerkiksi teatteri-, elokuva- ja konserttikäyntejä, luontoretkiä kansallispuistoon sekä yhteisiä liikuntaharrastuksia, kuten sählyä, uintia ja ratsastusta. Erittäin suosittuja ovat myös ostosreissut ”Suomen suurimpaan kyläkauppaan” Tuuriin.

Vain mielikuvitus on rajana

Testamenttilahjoitukset tuovat merkittävän lisän kehitysvammaisten virkistystoimintaan. Ne mahdollistavat monenmoista ylimääräistä hauskaa tekemistä, johon ei ehkä muuten olisi varaa.

Lahjoitusvaroilla voidaan hankkia myös välineitä, joiden avulla asiakkaat voivat liikkua ja harrastaa tukikeskuksen alueella Pitkäniemessä. Suunnitelmissa on esimerkiksi kolmipyöräisten polkupyörien ja roolivaatteiden hankkimista asiakkaiden käyttöön.

– Vain mielikuvitus on rajana. Kuuntelemme toiveita eri yksiköistä ja pyrimme järjestämään monenlaista toimintaa, jotta jokaiselle asiakkaalle löytyisi jotain mieluisaa, Borenius kuvailee.

Upeat puitteet tapahtumille

Vaikka kehitysvammaiset nauttivat samoista kokemuksista ja elämyksistä kuin muutkin ihmiset, esimerkiksi liikuntarajoitteet voivat hankaloittaa osallistumista erilaisille retkille.

Siksi tapahtumia ja esityksiä tuodaan myös kehitysvammahuollon tukikeskukseen ja sen pihamaalle, Pyhäjärven hienoihin rantamaisemiin.

– Meillä on täällä upeat puitteet järjestää lähes mitä tahansa, Jyrki Borenius hymyilee.

Osastonhoitaja Jyrki Borenius
Osastonhoitaja Jyrki Borenius iloitsee puitteista, joissa voidaan harrastaa ja järjestää tapahtumia. (Kuva: Virpi Ekholm)

Hyvä esimerkki tästä on Ylis’festarit, koko perheen päihteetön elämys- ja musiikkitapahtuma, jonka järjestelyistä vastaavat Taysin kehitysvammahuollon ja psykiatrian toimialueet.

Ylis’festareilla kehitysvammaiset pääsevät kuuntelemaan Suomen ykkösartisteja ja osallistumaan iloiseen festaritunnelmaan muiden kävijöiden mukana. Tänä vuonna lavalla nähtiin Jenni Vartiainen, Anssi Kela, Klamydia, Elias Kaskinen & Päivän Sankarit sekä Herra Heinämäen lato-orkesteri.

– Mahdollistaminen, osallistaminen ja yhdenvertaisuus ovat meille tärkeitä periaatteita. Kaikilla on oikeus osallistua, Jyrki Borenius kiteyttää.

Teksti: Virpi Ekholm