Lasten lääketutkimus on astetta monimutkaisempaa

27/04/2022

PeeTUssa kaikki lapset tunnetaan nimeltä

Lasten lääketutkimus on tieteenlaji, joka vaatii tutkijalta vuosien mittaista malttia ja helposti syttyvää auttamisen halua. Taysin PeeTUsta on viidessä vuodessa kasvanut luottokumppani, joka halutaan mukaan kansainvälisiin tutkimuksiin. Tänä keväänä yksikkö sai myös oman lääkärin.

Lasten lääketutkimuskeskus PeeTUssa on tällä hetkellä käynnissä viitisentoista tutkimusta, joissa on yhteensä mukana vajaa 40 potilasta. Mittasuhteet kertovat, millaisesta tieteenlajista on kysymys.

− Tutkittavia on vähän, mutta heistä jokainen on sitäkin arvokkaampi. Monelle lapselle lääketutkimus on viimeinen oljenkorsi, kun muut lääkkeet eivät ole tepsineet. Voimme tarjota uusinta uutta hoitoa samalla, kun tutkimus etenee. Ja jos yksikin potilas saa apua, olemme saavuttaneet tuloksia, jotka jatkossa hyödyttävät monia, kuvaa yksikön kantava voima, lastentautien sekä lasten veri- ja syöpätautien erikoislääkäri Sauli Palmu.

Lääkekehitys on aina hidasta ja kallista mutta lasten kohdalla kaikki on vielä astetta monimutkaisempaa − jopa mahdotonta, jollei ympärillä olisi laajaa paikallista ja kansainvälistä verkostoa.

− Joskus voi mennä useampi vuosi ennen kuin avoinna olevaan tutkimukseen saadaan yhtään potilasta, Palmu sanoo.

PeeTU sai oman lääkärin

PeeTU on Suomen ensimmäinen lasten lääketutkimuskeskus, joka on viidessä vuodessa kasvanut halutuksi tutkimuskumppaniksi kansainvälisessä verkostossaan. Palmu vastaa ympäri maailmaa tuleviin kyselyihin lähes viikoittain ja mukaan lähdetään aina, kun vaikuttaa siltä, että tutkimukseen sopivia lapsipotilaita voisi Suomesta löytyä.

− Tavoitteeksi voisi asettaa, että kaikille erikoisaloille saataisiin käynnistettyä jotakin tutkimusta, Palmu miettii.

PeeTUn toimintaa rahoitetaan lääkeyritysten ja laitevalmistajien lisäksi Tays tukisäätiön kautta, jonka turvaamana yksikössä toimii kolme tutkimushoitajaa ja puolikas lääkäriresurssi.

Helmikuussa 2022 PeeTU sai oman lääkärin, kun lasten endokrinologiaan erikoistuva lastentautien erikoislääkäri Salla Kuusela aloitti työnsä ensimmäisenä yksikölle nimettynä lääkärinä. Hän on tervetullut lisä yksikköä oman työnsä ohessa pyörittäneiden Palmun sekä lasten syöpä- ja veritautien osastonylilääkäri Olli Lohen rinnalle.

Kuusela uskoo, että PeeTU nivoo hyvin yhteen hänen kaksi muuta rooliaan: kliinisen työn lasten endokrinologian poliklinikalla ja työn alla olevan väitöstutkimuksen lasten diabeteksesta.

− Toivottavasti pääsemme PeeTUssa lähitulevaisuudessa käynnistämään myös lasten diabetestutkimusta. Lasten diabeteksen ilmaantuvuusluku on Suomessa maailman korkein ja uudenlaisia lääkehoitoja toivotaan hartaasti. Olisi iso asia, jos onnistuisimme tutkimuksen avulla löytämään keinon, jolla sairauden etenemistä voitaisiin hidastaa tai tulevaisuudessa jopa estää.

Tänä keväänä on alkamassa kolme uutta lääketutkimusta infektio-, keuhko- ja suolistotauteihin liittyen sekä pistospelkoon paneutuva laitetutkimus. Pistospelko on ikävä asia monen lapsen sairaala-arjessa.

− Minulla oli potilas, joka oli sairastanut kaksi syöpää. Hänen mieleensä ikävimpänä asiana sairaalajaksoista eivät olleet kuitenkaan jääneet rankat hoidot vaan se, että pistäminen sattuu. Täytyyhän meidän lääkäreiden tähän asiaan joku ratkaisu keksiä, Palmu sanoo.

 

Sauli Palmu ja Salla Kuusela

Teksti ja kuva: Anne Kohtala