Yhteisvastuukeräyksestä tukea Taysin nuorisopsykiatrian potilaille

06/04/2023

Vuoden 2022 yhteisvastuukeräys keskittyi nuorten hätään. Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan yhteisvastuukerääjät saivat helmi-lokakuussa järjestetyssä keräyksessä koottua yli 22 000 euroa, josta viidennes käytetään paikallisseurakunnan valitsemaan kohteeseen. Seurakunta päätti lahjoittaa summan Taysin nuorisopsykiatrian potilaiden virkistystoimintaan.

Lahjoituksen, 4483 euroa, kävivät luovuttamassa seurakunnan diakoniatyöntekijät Hanna Välimaa ja Mari Huuskonen.  Lahjoitusta olivat vastaanottamassa nuorisopsykiatrian vastuualueen ylihoitaja Riitta Vento ja Tays tukisäätiön asiamies Heikki Oksa.

Vento pitää lahjoitusvaroilla mahdollistettavaa virkistystoimintaa erittäin tärkeänä. Etenkin, kun osa nuorista viipyy sairaalahoidossa pitkään.

– Potilailta ja henkilöstöltä tulleita ehdotuksia pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Lahjoitusvaroilla on esimerkiksi hankittu nuorille retkeilyvarusteita ja toteutettu harrastusryhmiä. Yhtenä ilonaiheena on myös odotusaulan kahvi- ja kaakaoautomaatti, jota ylläpidetään lahjoitusvaroin, Vento kertoo.

Lahjoitusta luovuttamassa ollut Välimaa kiittelee lahjoittajien lisäksi ahkeria kerääjiä. Lippaiden kanssa ovat kulkeneet kaikenikäiset vapaaehtoiset. Varoja on kertynyt myös monista tapahtumista, kolehdeista ja konserttimaksuista.

– Esimerkiksi rippikoululaiset keräsivät diakoniapäivässä upean potin.