Taysin toimintaan yli miljoona euroa vuonna 2019

17/10/2018

Tukisäätiön hallitus käsitteli ja hyväksyi 11.10. kokouksessaan Tampereen yliopistollisen sairaalaan yksiköiden käyttösuunnitelmia vuodelle 2019. Taysin julkista palvelua täydentävää ja kehittävää toimintaa tuetaan lahjoitusvaroin vuonna 2019 yli miljoonalla eurolla.

Lahjoitusvaroin mm. varustellaan uutta lasten ja nuorten sairaalaa ja kehitysvammahuollon terapiataloa sekä tuetaan Lasten lääketutkimuskeskus PeeTUn toimintaa. Lisäksi varoja käytetään potilaiden ja henkilökunnan virkistykseen, erilaisiin laite- ja tarvikehankintoihin, viihtyvyyttä parantaviin hankintoihin sekä tutkimukseen ja koulutukseen.